Jo pelkästään Suomessa liikennöineestä rautatiekalustosta on julkaistu paljon postikortteja ja kun siihen lisää ulkomaisesta rautatiekalustosta julkaistut postikortit, niin kerättävää riittää. Lähtökohtaisesti mitä vanhempi kortti, niin sitä harvinaisempi ja kalliimpi; toki kortin painosmäärälläkin on merkitystä. Mielenkiintoisia kortteja ovat esimerkiksi pienoisrautatiekalustoa esittelevät postikortit sekä postikortit, joiden kuva-aiheena on rautatiekalustoaiheinen postimerkki.
Höyry-, diesel-, sähkö- ja muita vetureita
Veturi on kulkuneuvo, jota tarvitaan junan vetämiseen ja työntämiseen. Ensimmäiset veturit olivat höyryvetureita. Höyryvetureissa poltettiin kivihiiltä, halkoja, turvetta tai polttoöljyä höyryn saamiseksi. Höyrykattilaa varten tarvittiin lisäksi vettä. Veturissa työtä tekivät kuljettaja ja lämmittäjä, joka vastasi polttoaineen ja veden syöttämisestä höyrykattilaan sekä koneiston voitelusta. Tunnettuja höyryvetureita ovat esimerkiksi irlantilainen Vauxhall vuodelta 1834, isobritannialainen John Bull vuodelta 1831, saksalainen Adler vuodelta 1835 sekä yhdysvaltalaiset Stourbridge Lion vuodelta 1829, Brother Jonathan vuodelta 1832 ja Grasshopper vuodelta 1832.
Ylempi postikortti:
Postikortti kortin tekstin mukaan maailman suurimmasta matkustajaveturista, joka kulki Canadian National -rautatielinjalla Kanadassa. Veturin paino on 290 tonnia ja siinä on kahdeksan voimapyörää. Höyrypannun läpimitta sisäpuolelta on seitsemän jalkaa (noin 2,1 metriä). Veturin pituus tenderin (veturiin liitetty vaunu, jossa on veturin tarvitsema polttoaine ja vesi) kanssa on 90 jalkaa (noin 27,4 metriä). Canadian National Railways -postikortti.
Alempi postikortti:
Postikortti Southern 2326 -höyryveturista Brightonissa Isossa-Britanniassa vuonna 1932. Valokuvan on ottanut H. C. Casserley. Pamlin Prints -postikortti.
Höyryveturien historia alkaa kuitenkin jo aikaisemmin, nimittäin vuosista 1803–1804, jolloin englantilainen Richard Trevithick rakensi ensimmäisen käyttökelpoisen höyryveturin. Suomessa höyryveturi liikkui ensimmäisen kerran 8. elokuuta 1861, kun Ilmarinen suoritti koeajonsa. Ilmarisen lisäksi tunnettuja Suomessa liikennöineitä höyryvetureita ovat mm. Pässi (B1), Heikki (Hv1), Ukko-Pekka (Hr1), Risto (Tr1) ja Kana (Vr1). Suluissa oleva merkintä kertoo seuraavaa (lukuun ottamatta veturia B1, jossa on ns. vanha merkintätapa): iso kirjain kertoo veturin suunnitellun käyttötarkoituksen, pieni kirjain akselipainoluokan ja numero rakennesarjan. H on henkilöjunaveturi, T on tavarajunaveturi ja V on vaihtoveturi. Raskas akselipainoluokka merkittiin kirjaimella r ja väliraskas akselipainoluokka kirjaimella v.
Dieselveturi on puolestaan veturi, jonka polttoaineena on nimensä mukaisesti dieselöljy. Pienimpien dieselvetureiden teho on noin 100-200 hevosvoimaa, kun taas suurimpien vetureiden teho on tavallisesti yli 1800-2000 hevosvoimaa. Sähkövetureihin verrattuna dieselveturit ovat samassa teholuokassa yleensä merkittävästi painavampia ja vikaantumisherkempiä, joten niitä tarvitsee huoltaa enemmän.
Yksi suomalaisista dieselveturisarjoista on Dv11, jota käytettiin vaihtotyössä Etelä-Suomen varikoilla 1950-luvun loppupuolelta. Sarjan vetureita käytettiin myös tavarajunissa. Ulkonäkönsä johdosta Myymäläauto-lempinimen sai diesellinjaveturisarja Dr13, jonka vetureista kaksi rakennettiin Ranskassa ja loput Suomessa lisenssillä. Iso Vaalee -lempinimellä tunnetaan puolestaan diesellinjaveturisarja Dr16, jonka koevetureista kahdessa oli Wärtsilän dieselmoottorit ja kahdessa Pielstickin dieselmoottorit. Sarjatuotantovetureihin valittiin Pielstickin moottorit.
Ylempi postikortti:
Postikortti Dr12-sarjan veturista 2210, joka rakennettiin Valmet Oy:n tehtaalla vuonna 1960. Raskasta dieselsähköistä linjaveturia kutsuttiin lempinimellä Huru. Valokuvan on ottanut Valmet Oy vuonna 1960 Tampereella. Värisuomi Oy:n postikortti.
Alempi postikortti:
Keitele-museon postikortti museojunasta Dm7 Kannonkoskella vuonna 1989. Dm7-sarja tunnetaan lempinimestä Lättähattu. Valokuvan on ottanut Ilkka Herpman.
Sähkövetureiden käyttöenergia saadaan virroittimella joko virtakiskosta (raiteiden vieressä tai välissä) tai raiteiden yläpuolella sijaitsevasta ajolangasta. Suomalaisista sähköveturisarjoista kannattaa mainita ainakin Sr1 ja Sr2. Sr1-sarjasta, jonka sähköveturit oli tarkoitettu raskaaseen liikenteeseen, on käytetty lempinimiä Siperian Susi ja Susi. Sr2-sarjasta, jonka linjasähköveturit perustuvat sveitsiläiseen Lok 2000 -tyyppiin, on käytetty lempinimeä Marsu.
On olemassa myös muita veturityyppejä kuin höyry-, diesel- ja sähköveturit, kuten höyryturbiiniveturit ja kaasuturbiiniveturit. Höyryturbiinivetureista osa oli suoravetoisia ja osassa turbiini käytti sähkögeneraattoria. Sekä kaasuturbiinivetureita että höyryturbiinivetureita alettiin rakentaa 1920-luvulla. Kyseiset veturityypit eivät kuitenkaan osoittautuneet suosituiksi ja vähitellen niiden rakentaminen hiipui.
Junanvaunuja matkustajavaunuista tavaravaunuihin
Junanvaunulla tarkoitetaan junaan liitettävää vaunua, jolla kuljetetaan joko ihmisiä tai tavaroita. Käyttötarkoituksen perusteella junanvaunut jaetaan matkustaja-, tavara-, ohjaus- ja liitevaunuihin. Vaunujen vetämiseen tarvitaan veturia, johon vaunut liitetään kytkimen (tavallisesti ruuvi- tai lenkkikytkimen) avulla.
Meille suomalaisille tuttuja matkustajajunan vaunuja ovat mm. konduktöörivaunut, makuuvaunut, ravintolavaunut ja tietenkin tavalliset matkustajavaunut.
Tavaravaunuja ovat mm. avovaunut, konttivaunut (konttien ja rekkojen kuljettamiseen), katetut tavaravaunut, jäähdytysvaunut (esimerkiksi elintarvikkeiden kuljettamiseen), kuuppavaunut (esimerkiksi kaivosten malmikuljetuksiin), säiliövaunut sekä lavettivaunut.
Ylempi postikortti:
Finlandia 88 -maailmannäyttelyn postikortti numero 13, jossa on kuvattuna kolmas suomalainen pienoisarkki. Pienoisarkin kahdessa postimerkissä on höyryveturi ja kahdessa merkissä junanvaunu.
Alempi postikortti:
Ehiöpostikortti, jonka kuvapuolella on valokuva postivaunusta. Valokuva on Postimuseon kokoelmista. Ehiöpostikortti on kortti numero 5 Suomen ensimmäinen postimerkki 150 vuotta -ehiökorttisarjasta.
Ohjausvaunulla tarkoitetaan junan perään lisättävää vaunua, jossa ei ole vetokoneistoa ja jonka toisessa päässä on ohjaamo. Ohjausvaunutermi tulee siitä, että vaunusta voidaan ohjata junaa veturin työntäessä junaa vaunuletkan perältä.
Liitevaunuja oli esimerkiksi dieselmoottorivaunuissa Dm6 ja Dm7, jotka tunnetaan paremmin Lättähattuina. Liitevaunut olivat moottorivaunun perään kiinnitettäviä junanvaunuja, joita käytettiin matkustajien, postin, tavaran ja vankien kuljettamiseen. Suomalaiset antoivat lempinimen myös dieselmoottorivaunuille Dm8 ja Dm9, joita kutsuttiin oranssin värityksensä johdosta Porkkanoiksi.
Suurnopeusjunia kutsutaan luotijuniksi
Suurnopeusjunia kutsutaan myös luotijuniksi tai nuolijuniksi. Suurnopeusjunilla tarkoitetaan Euroopan unionin määritelmän mukaan nykyisillä parannelluilla radoilla 200-220 kilometriä tunnissa ja uusilla radoilla yli 250 kilometriä tunnissa kulkevia junia. Luotijunien tekniikka vaihtelee; ennätysnopeus 574,8 kilometriä tunnissa on saavutettu TGV-tekniikalla.
Nykyisiä suurnopeusjärjestelmiä TGV:n lisäksi ovat ICE, Maglev, Shinkansen ja Talgo sekä kallistuvien junien järjestelmät. ICE-junia on käytössä Espanjassa, Saksassa ja Venäjällä. Ensimmäinen Maglev-junayhteys avattiin vuonna 2002 Shanghaista Pu Dongin kansainväliselle lentokentälle. Shinkansen-junia on käytössä Isossa-Britanniassa, Japanissa ja Taiwanissa. Talgo-junia käytetään Espanjassa. TGV-junia on käytössä Espanjassa, Etelä-Koreassa sekä radoilla Ranskasta Belgiaan, Isosta-Britanniasta Ranskan kautta Belgiaan ja Ranskasta Belgian ja Hollannin kautta Saksaan.
Suomessa liikennöivä Pendolino (Sm3) on yksi kallistuvista suurnopeusjunista. Pendolino on suomeksi heiluri, joka viittaa junan korirakenteen aktiiviseen kallistusmekanismiin. Mekanismi mahdollistaa kaarteissa ajamisen tavallista suuremmalla nopeudella. Muita Pendolino-tyyppisiä junia on Espanjassa, Isossa-Britanniassa, Italiassa, Portugalissa, Sloveniassa, Sveitsissä ja Tshekissä.
Helsingin ja Pietarin väliä liikennöivät Sm6-sarjan junat, jotka tunnetaan nimellä Allegro. Pendolinon tapaan ne ovat kallistuvakorisia junia. Niissä on kahdet turva- ja virroitusjärjestelmät: toiset Suomen ja toiset Venäjän olosuhteisiin. Allegro-junien suurin sallittu nopeus on 220 kilometriä tunnissa, täsmälleen sama kuin Suomen Pendolino-junissa.
Muita kallistuvia suurnopeusjunia on käytössä Italiassa, Norjassa, Ruotsissa ja Sveitsissä. Ruotsissa käytössä oleva luotijuna X-2000 aloitti liikennöinnin vuonna 1990. Tukholma-Göteborg -rataosuudella X-2000 lyhensi matka-ajan vähän yli neljästä tunnista alle kolmeen tuntiin.
Pumppuresiinasta moottoriresiinaan
Resiina on rautatiekiskoilla kulkeva kulkuväline, joka tavallisesti on moottoroimaton ja kulkee ihmisvoimalla. Pumppuresiina on nelipyöräinen resiina, jota käytettiin ennen vanhaan kulkuneuvona rautateiden kunnossapitotöissä. Pumppuresiina saadaan kulkemaan ns. pumppukahvan avulla, joka on ylös ja alas liikkuva vipuvarsi. Pumppuresiina on tuttu menopeli vuosina 1986–2007 järjestetystä Resiinarallista.
Ylempi postikortti:
Postikortti Haapamäen höyryveturipuiston pienoisrautatiestä. Valokuvan on ottanut Kimmo T. Lumirae. Kortin takana lukee mm. PIRAKE 2/90. PIRAKE on Pirkanmaan rautatieharrastajien kerho.
Alempi postikortti:
Postikortti Resiinarallista, joka järjestettiin vuosina 1986–2007. Kyseessä oli leikkimielinen liikuntakilpailu, jossa ajettiin resiinalla vähäliikenteisillä radoilla viikon verran. Resiinaralli – Railwayrally ry:n postikortti.
Kolmipyöräresiinassa on runko ja siihen kiinnitettynä kaksi suurempaa pyörää, jotka kulkevat toisen kiskon päällä, sekä rinnakkaisen kiskon päällä kulkeva pienempi pyörä kiinnitettynä A-kehykseen. Kolmipyöräresiina on yhden hengen kulkuneuvo, jota yleensä liikutellaan käsin ja jaloin. Moottoroitu versio kolmipyöräresiinasta on moporesiina, joka on rakennettu tavallisesta moottoripyörästä.
Moottoriresiinat ovat yleensä nelipyöräisiä kulkuvälineitä, joissa on umpinainen korirakenne. Panssariresiina on sotilaskäytössä ollut panssaroitu moottoriresiina, ja niitä valmistettiin ainakin Neuvostoliitossa, Puolassa, Saksassa ja Tshekkoslovakiassa.
Ratatyökoneet rautateiden kunnossapitokalustoa
Rautatiekalustoa ovat myös ratatyökoneet, joita käytetään rautateiden kunnossapitotehtävissä. Ratakuorma-auto on ratatyökone, joka on tavallisesti varustettu nosturilla tai nostolaitteella. Sillä voidaankin vaunujen siirtämisen lisäksi suorittaa kevyitä ja keskiraskaita nostotehtäviä sekä talvisin aurata lunta raiteilta. Raiteentukemiskone on puolestaan ratatyökone, jolla raide tuetaan ennen sen ottamista käyttöön junaliikenteelle. Raidepatjana toimiva sepelikerros tiivistetään koneessa olevilla hydraulisilla täristimillä, samalla raide oikaistaan.
Ensimmäisiä ratakuorma-autotyyppejä Suomessa oli Tka1 (T tarkoittaa työkonetta ja ka kuorma-autoa), jonka rakentamisesta vastasi Suomen Autoteollisuus Oy 1950-luvulta alkaen. Uudempaa ratakuorma-autotyyppiä edustaa Tka8, jonka ratakuorma-autot rakennettiin Kuopion konepajalla vuosina 2000–2003. Ne rakennettiin tekemällä muutoksia Valmetin pienveturityyppiin Tve4.
Sepeliaura on joko erillinen tai toiseen työkoneeseen liitetty ratatyökone, jolla tasoitetaan radan sepelikerrosta. Sepelinpuhdistuskone imuroi sepelin koneeseen hihnakuljettimen avulla; koneessa sepeli puhdistetaan ja lajitellaan koneellisesti. Kelvolliseksi todettu sepeli ajetaan takaisin ratapenkkaan. Vaihteentukemiskoneessa tuennan periaate on sama kuin raiteentukemiskoneessa – ero on esimerkiksi siinä, että vaihteentukemiskoneessa on laajempi tukemisala ja monimutkaisemmat mittalaitteet.
Ylempi postikortti:
Postikortti Saksan rautateiden höyryveturista, joka rakennettiin Henschel & Sohnin veturitehtaalla vuonna 1897. Veturin suurin nopeus oli 45 kilometriä tunnissa. Valokuvan on ottanut C. Bellingrodt/ml. REIJU Publikation -postikortti.
Alempi postikortti:
Piirretty huumoripostikortti, jossa veturin vetämiseen tarvitaan aasia. Naisella aasin edessä on lippu, jossa lukee suomennettuna ei niin nopeasti. The Cynicus Publishing Companyn postikortti.
Koska Suomessa käytössä olleen ja liikenteessä olevan erilaisen rautatiekaluston määrä on suuri, puhumattakaan rautatiekalustosta muualla Euroopassa ja Euroopan ulkopuolella, on rautatiekalustoaiheisten postikorttien keräily todella haastavaa ja antoisaa.
(Teksti pohjautuu sen kirjoittajan Aapo Kortteen kirjoitukseen Filatelisti-lehdessä 4/2016 (Höyryvetureista luotijuniin – Keräilyn kohteena rautatiekalusto postikorteissa) sekä em. kirjoituksessa lueteltuihin lähteisiin, jotka on lueteltu myös alla.)
Lähteet:
Brian Hollingsworth: The Illustrated Directory of Trains of the World, Greenwich Edition, 2001
Sakari K. Salo: Höyryveturikirja, Kustantaja Laaksonen, 2012
Sakari K. Salo: Junakirja, Kustantaja Laaksonen, 2012
Wikipedia (http://fi.wikipedia.org): artikkelit dieselveturi, junanvaunu, ohjausvaunu, ratatyökone, rautatiekalusto, resiina, suurnopeusjuna, sähköveturi, tavaravaunu ja veturi (19.10.2014)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti