Postimaksu tarkoittaa maksua, jonka yleensä postilähetyksen lähettäjä maksaa, jotta posti kuljettaa lähetyksen perille sen vastaanottajalle. Postimaksu voi olla pelkkä kuljetusmaksu taikka sitten kuljetusmaksu ja yksi tai useampi erillinen lisämaksu, kuten kirjaaminen tai vakuuttaminen. Kuljetusmaksun suuruuteen vaikuttaa tavallisesti postilähetyksen laji (esimerkiksi kirje tai postikortti) sekä lähetyksen paino ja kohdemaa.
Suomen postimaksujen osalta ajanjakso vuodesta 1875 vuoteen 2001 on erittäin mielenkiintoinen. 1875 on vuosi, jolloin Yleinen postiliitto astui voimaan; tarkalleen ottaen 1. heinäkuuta. Nimi muuttui Maailman postiliitoksi vuonna 1878. Maailman postiliitto eli UPU (ranskaksi Union postale universelle) on merkittävä organisaatio myös Suomen kannalta, koska se säätelee liitossa mukana olevien valtioiden välistä postitoimintaa.
Muita merkittäviä virstanpylväitä ovat muun muassa maamme itsenäistyminen 6. joulukuuta 1917 sekä rahauudistus 1. tammikuuta 1963, josta alkaen aiempi sata markkaa vastasi yhtä markkaa ja aiempi yksi markka vastasi yhtä penniä. Tällä oli suora vaikutus myös postimaksuihin. Vuonna 1984 tuli kirjeissä käyttöön 1. ja 2. luokka, joista jälkimmäisessä kirjekohtainen postimaksu oli edullisempi, jos lähetti kerralla vähintään 20 kirjettä.
Vuonna 2001 Suomessa julkaistiin viimeistä kertaa markka-arvoisia postimerkkejä, joten kokoelma on loogista päättää siihen vuoteen. Euro tuli käyttöön 1. tammikuuta 2002 – tosin rahauudistuksen jälkeisiä markka-arvoisia postimerkkejä sai käyttää vielä vuoden 2011 loppuun saakka. Vuosien 1875–2001 postimaksujen keräämistä edesauttaa myös se, että kyseisen ajanjakson postitaksoista on paljon tietoa.
KOTIMAAN POSTI
Kirje
Kirje Ikaalisista 7. heinäkuuta 1914 Helsinkiin, jonne kirje on saapunut 8. heinäkuuta 1914.
Kirje 15 grammaan saakka 1.1.1887–3.10.1914: 0,20 markkaa
Kirje Helsingistä 17. tammikuuta 1963 Ouluun, jonne kirje on saapunut 18. tammikuuta 1963.
Kirje 20 grammaan saakka 1.1.1963–30.6.1963: 0,30 markkaa
Kirje Maarianhaminasta 30. kesäkuuta 1976 Helsinkiin.
Kirje 20 grammaan saakka 1.1.1976–31.1.1977: 0,80 markkaa
Kirje Helsingistä 2. helmikuuta 1987 Kurikkaan.
1. luokan kirje 20 grammaan saakka 1.1.1987–31.12.1987: 1,70 markkaa
Kirje Helsingistä 7. huhtikuuta 1928 Helsinkiin.
Paikalliskirje 20 grammaan saakka 15.1.1926–30.9.1931: 1,00 markka
Postikortti
Postikortti Helsingistä 27. maaliskuuta 1933 Tampereelle.
Postikortti 1.12.1931–15.6.1940: 1,25 markkaa
Postikortti Nikkilästä 23. kesäkuuta 1947 Tammisaareen.
Postikortti 1.1.1947–31.12.1947: 6,00 markkaa
Postikortti Somerolta 21. huhtikuuta 1965 Helsinkiin. Rahauudistus oli 1. tammikuuta 1963, joten sitä ennen julkaistu 20 markan arvoinen ehiöpostikortti on ollut rahauudistuksen jälkeen 20 pennin arvoinen.
Postikortti 1.7.1963–31.12.1969: 0,25 markkaa
Postikortti Kerimäeltä 19. maaliskuuta 1975 Helsinkiin.
Postikortti 1.1.1975–31.12.1975: 0,60 markkaa
Postikortti Hämeenlinnasta 21. kesäkuuta 1981 Veteliin.
Postikortti 1.1.1981–31.12.1981: 1,00 markka
Painotuote
Painotuote Harjavallasta 28. toukokuuta 1945 Helsinkiin.
Painotuote 50 grammaan saakka 1.12.1944–15.1.1946: 1,00 markka
Painotuote Isostakyröstä 8. elokuuta 1954 Kangastoon.
Painotuote 100 grammaan saakka 1.1.1952–31.5.1956: 10,00 markkaa
Painotuote Autopostitoimisto 2:sta 1. kesäkuuta 1960 Suomenlinnaan, jonne painotuote on saapunut 2. kesäkuuta 1960.
Painotuote Turusta 21. joulukuuta 1963 Turkuun.
Painotuote 50 grammaan saakka 1.7.1963–31.12.1966: 0,15 markkaa
Paketti ja postiosoitus
Postipaketti Viipurista 17. toukokuuta 1913 Helsinkiin, jonne postipaketti on saapunut 18. toukokuuta 1913.
Postipaketti 0,5 kilogrammaan saakka 1.1.1887–30.9.1917: 0,40 markkaa
Kirjattu postipaketti (1,1 kilogrammaa) Helsingistä 6. toukokuuta 1942 Jyväskylään. Vastaanottaja on kuitannut postipaketin vastaanotetuksi 7. toukokuuta 1942.
Postipaketti 1-3 kilogrammaa 15.1.1926–31.8.1942: 7,00 markkaa
Kirjaaminen 1.12.1931–31.8.1942: 2,00 markkaa
Kirjattu postipaketti (4 kilogrammaa) postiennakolla (2328 markkaa) Tampereelta 26. lokakuuta 1950 Kärppälään, jonne postipaketti on saapunut 27. lokakuuta 1950.
Postipaketti 3-5 kilogrammaa 1.7.1950–31.12.1951: 55,00 markkaa
Kirjaaminen 1.7.1950–31.12.1951: 20,00 markkaa
Postiennakko 10 000 markkaan saakka 1.7.1950–31.12.1951: 18,00 markkaa
Kirjattu postipaketti (15,4 kilogrammaa) Kållbystä 26. marraskuuta 1966 Helsinkiin.
Postipaketti 3-5 kilogrammaa 1.7.1963–31.12.1966: 2,00 markkaa
Postipaketti seuraavat 2 kilogrammaa 5 kilogramman jälkeen 1.7.1963–31.12.1966: 0,25 markkaa (postipaketti 15-17 kilogrammaa yhteensä 3,50 markkaa)
Kirjaaminen 1.7.1963–31.12.1966: 0,40 markkaa
Postipaketti Hämeenlinnasta 5. toukokuuta 1992 Kajaaniin, jonne postipaketti on saapunut 6. toukokuuta 1992.
Postipaketti 2 kilogrammaan saakka 1.3.1991–28.2.1993: 16,00 markkaa
Postiosoitus (90 markkaa) Punkalaitumelta 31. joulukuuta 1929 Tyrväälle. Postiosoitus on saapunut Vammalaan 2. tammikuuta 1930.
Postiosoitus 100 markkaan saakka 15.1.1926–30.11.1931: 1,50 markkaa
Kirjaaminen
Kirjattu kirje Heinolasta 29. heinäkuuta 1911 Tampereelle, jonne kirje on saapunut 31. heinäkuuta 1911.
Kirjaaminen 1.5.1898–3.10.1914: 0,20 markkaa
Kirje 15 grammaan saakka 1.1.1887–3.10.1914: 0,20 markkaa
Kirjattu kirje Kokkolasta 27. lokakuuta 1976 Helsinkiin, jonne kirje on saapunut 28. lokakuuta 1976.
Kirjaaminen 1.1.1976–31.1.1977: 3,00 markkaa
Kirje 20 grammaan saakka 1.1.1976–31.1.1977: 0,80 markkaa
Kirjattu kirje Helsingistä 13. joulukuuta 1977 Toijaan, jonne kirje on saapunut 14. joulukuuta 1977.
Kirjaaminen 1.2.1977–31.12.1977: 3,50 markkaa
Kirje 20 grammaan saakka 1.2.1977–31.12.1977: 0,90 markkaa
Postiennakko
Kirjattu kirje postiennakolla (1665 markkaa) Helsingistä 20. maaliskuuta 1951 Sasiin, jonne kirje on saapunut 21. maaliskuuta 1951. Kuitista käy ilmi, että vastaanottaja on maksanut postiennakon mukaisen summan 28. maaliskuuta 1951.
Postiennakko 10 000 markkaan saakka 1.7.1950–31.12.1951: 18,00 markkaa
Kirje 20 grammaan saakka 1.7.1950–31.12.1951: 20,00 markkaa
Kirjaaminen 1.7.1950–31.12.1951: 20,00 markkaa
POSTI MUIHIN POHJOISMAIHIN
Kirje
Kirje Turusta 13. maaliskuuta 1901 Ruotsiin Tukholmaan, jonne kirje on saapunut 14. maaliskuuta 1901.
Kirje ulkomaille 15 grammaan saakka 1.5.1891–13.9.1917: 10 kopeekkaa eli 0,10 ruplaa
Kirje Helsingistä 4. helmikuuta 1938 Ruotsiin Tukholmaan.
Kirje Pohjoismaihin 20 grammaan saakka 1.12.1931–15.6.1940: 2,00 markkaa
Painotuote
Painotuote Helsingistä 17. helmikuuta 1949 Tanskaan Kööpenhaminaan.
Painotuote ulkomaille 50 grammaan saakka 1.7.1948–31.10.1949: 6,00 markkaa
Paketti ja postiosoitus
Pintapaketti (18,5 kilogrammaa) Vaasasta 31. joulukuuta 1980 Ruotsiin Hargshamniin. Pintapaketti on leimattu Turussa 2. tammikuuta 1981. Tukholman tullin leima on päivätty 9. tammikuuta 1981.
Pintapaketti Ruotsiin 15-20 kilogrammaa 1.1.1979–31.12.1980: 62,00 markkaa
Pintapaketti (3 kilogrammaa) Uusikaarlepyystä 7. joulukuuta 1981 Ruotsiin Järfällaan. Pintapaketti on leimattu Turussa 8. joulukuuta 1981. Tukholman tullin leima on päivätty 9. joulukuuta 1981.
Pintapaketti Ruotsiin 1-3 kilogrammaa 1.1.1981–31.12.1982: 27,00 markkaa
Lentopaketti (1,8 kilogrammaa) Juankoskelta 10. syyskuuta 1981 Ruotsiin Linköpingiin. Tukholman tullin leima on päivätty 15. syyskuuta 1981.
Lentopaketti Ruotsiin 1,5-2,0 kilogrammaa 1.1.1981–31.12.1982: 29,00 markkaa
Lentoposti
Kirje lentopostissa Helsingistä 16. helmikuuta 1949 Tanskaan Kööpenhaminaan.
Lentolisä Eurooppaan (pois lukien Neuvostoliitto) jokaiselta 5 grammalta 24.10.1945–30.9.1957: 3,00 markkaa
Kirje Pohjoismaihin 20 grammaan saakka 1.12.1948–30.6.1950: 15,00 markkaa
POSTI MUUALLE EUROOPPAAN
Kirje
Kirje Tampereelta 9. elokuuta 1943 Saksaan. Lähetys on käynyt sekä Suomen että Saksan postisensuurissa, sillä kuorella on TARKASTETTU 89 -leima, Saksan punaiset sensuurileimat (kääntöpuolella) ja sensuuriliuska Geöffnet.
Kirje Saksaan (erillinen postisopimus) 20 grammaan saakka 1.9.1942–4.9.1944: 3,50 markkaa
Painotuote
Painotuote Helsingistä 15. marraskuuta 1979 Länsi-Saksaan.
Painotuote pintateitse ulkomaille 20 grammaan saakka 1.1.1979–31.12.1980: 0,70 markkaa
POSTI EUROOPAN ULKOPUOLELLE
Kirjaaminen
Kirjattu kirje Helsingistä 27. maaliskuuta 1940 Yhdysvaltoihin White Plainsiin, jonne kirje on saapunut 18. huhtikuuta 1940. Lähetys on käynyt sekä Suomen että Yhdysvaltojen postisensuurissa, sillä kuorella on Sotasensuurin tarkastama -leima ja sensuuriliuska OPENED BY CENSOR 1688.
Kirjaaminen ulkomaille 1.12.1931–30.9.1942: 2,50 markkaa
Kirje ulkomaille 20 grammaan saakka 1.11.1936–30.9.1942: 3,50 markkaa
Kirjattu kirje lentopostissa Helsingistä 4. maaliskuuta 1983 Sri Lankaan Negomboon, jonne kirje on saapunut 9. maaliskuuta 1983. Alla on kirjatun lähetyksen kuitti.
Kirjaaminen ulkomaille 1.1.1983–29.2.1984: 6,00 markkaa
Kirje lentoteitse Euroopan ulkopuolelle 20 grammaan saakka 1.1.1983–29.2.1984: 2,20 markkaa
Kokoelmaa päivitetty viimeksi:
15.11.2025
Lähteet ja lisää luettavaa aiheesta:
Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016
Forschungsgemeinschaft Nordische Staaten e.V. im Bund Deutscher Philatelisten e.V.: Die Postgebühren Skandinaviens, Saksa 1999
Petteri Hannula, Hannu Rasehorn ja Juha Valtonen: Modernin filatelian postitaksat, osat 1 ja 2, Espoo 2002
Kaarlo Hirvikoski: Postihistoriallinen kokoelma, Suomen Filatelistiliiton julkaisuja, Helsinki 2003
Jaakko Honkavaara: Alkaisinko kerätä postitaksakokoelmaa, Postari 1/1982
Aapo Korte: Postitaksakokoelma: Kerääminen, kasaaminen, tekeminen; Hämeenlinnan Postimerkkikerhon Nuoriso-osasto ry, Hämeenlinna 1994
Esa Mattila: Suomen postimaksuja 1881–1985, Loimaa 1985
Postihistoriallinen Yhdistys ry: Suomen postihistoria kolmessa vartissa, 2015
Hannu Rasehorn: Suomen postitaksat 1900–1985
Hannu Rasehorn: Suomen postitaksat 1900–1985 korjauksia ja lisäyksiä
Hannu Rasehorn: Uusi postitaksakirja 1891–1991, Lahti 1991
Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Maailman postiliitto, Rahauudistus ja Suomen postilaitoksen historia (12.10.2025)




































Ei kommentteja:
Lähetä kommentti