Tämä kirjoitussarja käsittelee suomalaista pikajakelupostia monipuolisesti. Kirjoitussarja pohjautuu osittain Postimerkkeilijä Bloggaa -blogin takana olevan Aapo Kortteen aikaisempiin painetuissa postimerkkilehdissä julkaistuihin kirjoituksiin samasta aihepiiristä. Kiinnostus maamme pikajakelupostia kohtaan heräsi aikoinaan huutokaupassa olleesta postimerkkimallin 1930 pikajakelupostitteesta sekä Finlandia 95 -maailmannäyttelyn näyttelyluettelossa olleesta suomalaisten pikajakelulipukkeiden tutkimuksesta. Alkaisitko sinäkin kerätä Suomen pikajakelupostia?
Mitä on pikajakeluposti?
Pikajakelupostilla tarkoitetaan postilähetyksiä, jotka lähettäjä on halunnut lähettää vastaanottajalle postilähetyksen tavallista kulkuaikaa nopeammin eli pikana. Käytännössä pikalähetykset kuljetetaan muun postin mukana, mutta ne jaetaan määränpäässä nopeammin kuin muu posti. Pikajakelu merkitään lähetykselle selkeästi esimerkiksi pikajakelulipukkeella tai -leimalla taikka käsin kirjoitettavalla merkinnällä. Joissakin maissa on ollut käytössä pikakorttikirjeitä tai pikamerkkejä. Pikajakelusta suoritetaan postille erillinen lisämaksu tavallisen postimaksun lisäksi tai mikäli ei ole erillistä pikajakelumaksua, pikalähetyksen postimaksu on suurempi kuin tavallisen lähetyksen postimaksu.
Kirje pikajakelupostissa Helsingistä 9. toukokuuta 1931 Turkuun. Pikajakelusta kertoo Exprès-lipuke eli pikajakelulipuke ja kuoren vasempaan alakulmaan kirjoitettu Expres-sana. Postimaksu 5,50 markkaa: kotimaan kirje 20 grammaan saakka 15.1.1926–30.11.1931 1,50 markkaa + kotimaan pikajakelu 15.1.1926–31.10.1931 4,00 markkaa.
Ennen vanhaan, kun ei ollut sähköpostia ja muita nykyaikaisia mahdollisuuksia, postia lähetettiin enemmän ja tällöin myös pikalähetysten määrä oli suurempi. Lisäksi tänä päivänä erilaiset lähetti- ja kuriiripalvelut vaikuttavat pikajakelupostin määrään, koska varsinkin yritykset käyttävät niitä tärkeissä lähetyksissä tavallisen postin sijasta.
Aikoinaan ainakin Suomessa pikalähetykset oli mahdollista jättää kirjelaatikkoon, mikäli postimaksu oli kokonaan maksettu; toisin sanoen, mikäli lähetys oli varustettu postimerkeillä siten, että postimerkkien yhteenlaskettu arvo vastasi lähetyksen tavallista postimaksua sekä pikajakelumaksua ja muita mahdollisia lisämaksuja yhteensä. Tällöin pikalähetyksiä käsiteltiin samalla tavalla kuin postikonttoriin jätettyjä pikalähetyksiä. Nykyään pikalähetyksiä ei voi jättää kirjelaatikkoon, vaan ne tulee viedä postitoimistoon niiden seurantaa varten.
Kirje pikajakelupostissa ja lentopostissa Helsingistä 23. lokakuuta 1958 Tübingeniin Länsi-Saksaan, jonne kirje on saapunut 25. lokakuuta 1958. Pikajakelusta kertoo pikajakelulipuke (Exprès – Pika-Express). Postimaksu 134 markkaa (1 markan ylipostite): kirje ulkomaille 20 grammaan saakka 1.6.1956–31.3.1959 30 markkaa + lentolisä Eurooppaan jokaiselta 5 grammalta 1.10.1957–31.3.1959 4 markkaa + pikajakelu 1.8.1958–31.12.1962 100 markkaa.
Varhaiskirjeissä kiiruusti, cito tai citissime
Varhaiskirjeissä pikajakelun merkintänä käytettiin latinankielistä sanaa cito, joka on suomennettuna nopeasti, tai latinankielistä sanaa citissime, joka on suomennettuna kiireimmiten. Joskus cito-sana oli lähetyksellä useampaan kertaan. Käytössä on ollut myös omakielisiä merkintöjä, kuten Suomessa kiiruusti, Ruotsissa befordras genom dag och natt sekä Saksassa Eilt Sehr.
Kirjattu postipaketti pikajakelupostissa Oulusta 29. kesäkuuta 1961 Helsinkiin, jonne postipaketti on saapunut 30. kesäkuuta 1961. Pikajakelusta kertoo pikajakelulipuke (Exprès – Pika-Express) ja osoitekorttiin kirjoitettu pika-sana. Postimaksu 230 markkaa: kotimaan paketti 1-3 kilogrammaa 1.8.1958–31.12.1962 100 markkaa + kotimaan kirjaaminen 1.6.1956–31.12.1962 30 markkaa + pikajakelu 1.8.1958–31.12.1962 100 markkaa.
Edellä mainittujen merkintöjen lisäksi varhaiskirjeissä on käytetty pikajakelusta kertomiseen höyheniä tai sulan osia. Nämä ns. sulka- tai höyhenkirjeet tulivat Suomessa käyttöön 1700-luvulla; vanhin niistä on vuodelta 1748. Mitä enemmän höyheniä tai sulan osia, niin sitä kiireellisempi kirje. Sulkakirjeitä on käytetty esimerkiksi sotiin liittyen, maantieverkkojen parantamista koskevia ja kestikievariajovuorojen kuulutuksia varten sekä nälänhätiin ja pakkohuutokauppoihin liittyen. Suomen filateelisessa lehdistössä väiteltiin aikoinaan siitä, ovatko sulkakirjeet pikalähetyksiä vai eivät.
Pikalähetys mainitaan postimerkkien kaudella ensimmäisen kerran vuoden 1881 postijärjestyksessä. Postilähetys oli varustettava merkinnällä Exprès ja lähettäjän tuli suorittaa 50 pennin lisämaksu, mikäli hän halusi, että postilähetys toimitetaan vastaanottajalle heti lähetyksen saavuttua osoitepostitoimistoon. Pikajakelu oli mahdollista vain niillä paikkakunnilla, joilla oli postinkantajia.
Myös Alfred Öhbergin Post-handbok för Finlandissa eli Suomen postikäsikirjassa vuodelta 1888 mainitaan pikalähetys. Kyseisen postikäsikirjan mukaan lähetys oli varustettava merkinnällä exprèss. Pikajakelulipuke mainitaan ensimmäisen kerran Öhbergin Post-handbok för Finlandin vuoden 1895 painoksessa, jonka mukaan postilähetykselle oli kiinnitettävä erityinen lipuke lähetyksen erityisluonteen huomaamiseksi ja 50 pennin lisämaksu oli suoritettava postimerkeillä.
Postipaketti pikajakelupostissa Ylivieskasta 27. helmikuuta 1964 Helsinkiin, jonne postipaketti on saapunut 28. helmikuuta 1964. Pikajakelusta kertoo pikajakelulipukepari (Exprès – Pika-Express). Postimaksu 3,00 markkaa: kotimaan paketti 1 kilogrammaan saakka 1.7.1963–31.3.1973 1,50 markkaa + pikajakelu 1.7.1963–31.3.1973 1,50 markkaa.
Pikajakelupostissa lähetetyt kirjeet ovat lähetysmuodoista yleisin. Pikajakelupostissa lähetettyjä paketteja ja postikortteja on merkittävästi vähemmän kuin kirjeitä, ja niistä pikapostikortit ovat kaikkein harvinaisimpia – tai sitten painotuotteet, jos niitä on lähetetty pikana. Yksi mielenkiintoinen osa-alue on pikana lähetetty virkaposti. Kohteen harvinaisuutta lisää, jos pikajakelun lisäksi lähettämiseen on käytetty muitakin lisäpalveluja, kuten kirjaamista tai vakuuttamista. Ulkomaille menneiden pikalähetysten osalta pätee sama perussääntö kuin muissakin ulkomaille osoitetuissa lähetyksissä: mitä harvinaisempi kohdemaa, sitä harvinaisempi lähetys.
Postikirjat, postisäännöt ja postisopimukset
Suomen postin käytännöistä, muun muassa pikajakelupostin suhteen, kertovat postikirjat ja postisäännöt. Öhbergin Post-hanbok för Finlandin painosten jälkeen ilmestyi vuonna 1911 Th. Alexejeffin toimittama Postikirja, jossa on viittaukset postin toimintaa käsitelleisiin dokumentteihin, muun muassa kiertokirjeisiin, vuodesta 1881 vuoteen 1911. Lisäksi Postikirja kertoo postin toiminnasta pykälien muodossa.
Kirjattu kirje pikajakelupostissa Oulaisista 16. heinäkuuta 1974 Helsinkiin, jonne kirje on saapunut samana päivänä. Pikajakelusta kertoo pikajakelulipukepari (EXPRÈS – PIKA-EXPRESS). Postimaksu 5,60 markkaa: kotimaan kirje 20 grammaan saakka 1.4.1973–31.12.1974 0,60 markkaa + kirjaaminen 1.4.1974–31.12.1975 2,00 markkaa + pikajakelu 1.4.1974–31.1.1977 3,00 markkaa.
Ennen Suomen itsenäistymistä vuonna 1917 postin ohjeistus tapahtui postikirjojen välityksellä. Itsenäistymisen jälkeen otettiin käyttöön postisäännöt, joista ensimmäinen ilmestyi vuonna 1924. Seuraava postisääntö ilmestyi vuonna 1944 ja sitä seuraava jälleen 20 vuoden päästä eli vuonna 1964. Postisäännöt koostuvat varsinaisista säännöistä, joissa on määritelmiä ja yleisiä periaatteita, sekä soveltamisohjeista.
Suomen postin käytännöistä kertovat myös kiertokirjeet ja kirjelmät. Niihin voi tutustua vuosien 1812–1989 osalta Postimuseon verkkosivuilla, joilla ne ovat digitoituina. Postimuseon sivuilla on myös kätevä hakutoiminto; esimerkiksi haku pikakirje tuottaa kahdeksan osumaa ja haku pikaposti tuottaa kymmenen osumaa.
Kansainvälisen postinkulun säännöistä kertovat puolestaan postisopimukset, joiden taustalla on Maailman postiliitto (UPU). Myös pikajakelupostista on todennäköisesti ohjeita postisopimuksissa, joista ensimmäinen tuli voimaan 1. heinäkuuta 1875 (se tunnetaan ns. Bernin sopimuksena). UPU perustettiin vuonna 1874 ja nykyään siihen kuuluu 192 jäsenmaata.
Kirje pikajakelupostissa ja lentopostissa Helsingistä 16. marraskuuta 1981 Deerfieldiin Yhdysvaltoihin, jonne kirje on saapunut 19. marraskuuta 1981. Postilähetys on jätetty kirjelaatikkoon, minkä voi päätellä kuorella olevasta KIRJELAATIKOSTA – UR BREVLÅDA -leimasta. Pikajakelusta kertoo pikajakelulipukkeet (EXPRÈS – PIKA-EXPRESS) kolmirivilönä ja kuoren vasempaan reunaan kirjoitettu EXPRESS-sana. Postimaksu 8,50 markkaa (0,50 markan ylipostite): kirje ulkomaille 20 grammaan saakka 1.1.1981–31.12.1982 1,50 markkaa + lentolisä Euroopan ulkopuolelle 20 grammaan saakka 1.1.1981–31.12.1982 2,00 markkaa + pikajakelu 1.2.1977–31.12.1981 5,00 markkaa.
Lähteet ja lisää luettavaa aiheesta:
Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016
Forschungsgemeinschaft Nordische Staaten e.V. im Bund Deutscher Philatelisten e.V.: Die Postgebühren Skandinaviens, Saksa 1999
Pauli Hakala: Expres kortti 1917, Postileimakeräilijä 3/1977
Petteri Hannula, Hannu Rasehorn ja Juha Valtonen: Modernin filatelian postitaksat, osat 1 ja 2, Espoo 2002
E. A. Hellman: Suomen Exprés-lipukkeet, Tavastex 77 -näyttelyluettelo, Hämeenlinna 1977
Kaj Hellman ja Raimo Peltonen: Suomen Exprès-lipukkeet, Finlandia 95 Bulletin 3, Helsinki 1995
Kaarlo Hirvikoski: Postihistoriallinen kokoelma, Suomen Filatelistiliiton julkaisuja, Helsinki 2003
Erik Johanson: Postia ulkomailta omilla lipukkeilla, Fenno-Scandia 2/1999
Juhani Kerppola: Postilähetyslajit 1930–1962, Osa 4. Kirje 2 (2) – lisämaksut, Filatelisti 4/2013
Aapo Korte: Expres- eli pikajakeluposti, Filatelisti 1/1999
Aapo Korte: Pikajakelupostin pieniä erikoisuuksia, Abophil 4/2000
Aapo Korte: Suomalaista pikajakelupostia – Osa 1, Filatelisti 4/2017
Esa Mattila: Suomen postimaksuja 1881–1985, Loimaa 1985
Postihistoriallinen Yhdistys ry:
https://postihistoria.fi > Postihistoria > Kirjallisuus ja muut tietolähteet (4.2.2023)
Postihistoriallinen Yhdistys ry: Opas postihistoriallisen tutkimuksen tekijöille, Tiedon lähteet (esitelmä Pekka Hovi, teksti Janne Sahlstein), Helsinki 1998
Postihistoriallinen Yhdistys ry: Suomen postihistoria kolmessa vartissa, 2015
Hannu Rasehorn: Uusi postitaksakirja 1891–1991, Lahti 1991
B.-E. Saarinen: Exprés-lipukkeet, Kurre numero 19 23.9.1966
Jaakko Salin: Sulkakirjeiden keräilystä, Postihistoriallinen Yhdistys ry, https://postihistoria.fi -sivusto (4.2.2023)
Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992
