Painotuotteen postimaksut kotimaassa 50 grammaan saakka 1.7.1963–31.12.1974

Suomessa maan sisällä kuljetetuille painotuotteille on ollut oma postimaksunsa. Ajalla 1.7.1963–31.12.1974 edullisin postimaksu on koskenut korkeintaan 50 grammaa painaneita painotuotteita. Suomessa painotuote postilähetyksen lajina poistui käytöstä 29. helmikuuta 1984 jälkeen.

Painotuote viittaa nimensä mukaisesti painettuun tuotteeseen, joka lähetetään postitse vastaanottajalle. Painotuote voi olla esimerkiksi sanoma- tai aikakauslehti, valokuva, mainos- tai esittelylehtinen taikka kartta. Myös postikortti on katsottu painotuotteeksi silloin, kun siinä on vain vastaanottajan tiedot ja korkeintaan lyhyt tervehdys.

Korkeintaan 50 grammaa painaneen painotuotteen lähettäminen kotimaassa maksoi 1.7.1963–31.12.1966 0,15 markkaa, 1.1.1967–31.12.1969 0,20 markkaa, 1.1.1970–31.3.1973 0,25 markkaa, 1.4.1973–31.3.1974 0,30 markkaa ja 1.4.1974–31.12.1974 0,35 markkaa. Vertailun vuoksi heinäkuussa 1963 alimman painoluokan kirjeen lähettäminen maksoi 0,35 markkaa ja postikortin lähettäminen maksoi 0,25 markkaa.

Painotuote Turusta 21. joulukuuta 1963 Turkuun. Painotuote 50 grammaan saakka 1.7.1963–31.12.1966: 0,15 markkaa.

Painotuote Förbystä 24. toukokuuta 1967 Sjölaxiin. Painotuotteella on Förbyn postileiman lisäksi maalaiskirjeenkantajan numeroleima 5612. Painotuote 50 grammaan saakka 1.1.1967–31.12.1969: 0,20 markkaa.

Painotuote Turusta 9. tammikuuta 1973 Turkuun. Painotuote 50 grammaan saakka 1.1.1970–31.3.1973: 0,25 markkaa.

Painotuote Hämeenlinnasta 18. joulukuuta 1973 Hämeenlinnaan. Painotuote 50 grammaan saakka 1.4.1973–31.3.1974: 0,30 markkaa.

Painotuote Hämeenlinnasta 13. huhtikuuta 1974 Helsinkiin. Painotuote 50 grammaan saakka 1.4.1974–31.12.1974: 0,35 markkaa.

Lähteet:

Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016

Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992

Suomen kuudes ehiöpostikortti ilmestyi vuonna 1875

Suomessa ehiöpostikortti tuli käyttöön kaksi vuotta maailman ensimmäisen ehiöpostikortin jälkeen eli vuonna 1871. Ensimmäisissä ehiökorteissa arvomerkintä oli kahdeksan penniä ja viidennessä ehiökortissa oli kaksi kahdeksan pennin arvomerkintää.

Suomen kuudes ehiöpostikortti Raahesta 27. heinäkuuta 1875 Pietarsaareen, jonne kortti on ANK-leiman perusteella saapunut 28. heinäkuuta 1875.

Koska 1. heinäkuuta 1875 kotimaan postikortin postimaksu nousi kymmeneen penniin, tarvittiin uusia ehiöpostikortteja kymmenen pennin arvomerkinnällä. Tämä Suomen kuudes ehiöpostikortti ilmestyikin vuonna 1875. Ensimmäinen tilaus Leimapaperikonttorille tehtiin Postikamarikonttorin toimesta kesäkuun puolivälissä 1875 ja arvoleimaamisen piti tapahtua gredeliinin eli violetin värisenä.

Suomen kuudes ehiöpostikortti Helsingistä 21. elokuuta 1875 Vaasaan, jonne kortti on ANK-leiman perusteella saapunut 23. elokuuta 1875.

Kuudennen ehiöpostikortin painomenetelmänä käytettiin kivipainoa ja arvomerkintä sijoitettiin kortin oikeaan yläkulmaan. Arvomerkinnän vasemmalla puolella lukee ruotsiksi BREFKORT (till ort inom Finland.) ja suomeksi KIRJEKORTTI (Suomenmaassa.) sekä sama venäjäksi. Paksuhko kartonki on säämiskänvärinen ja karkeapintainen.

Suomen kuudes ehiöpostikortti käyttämättömänä.

Tätä ensimmäistä kymmenen pennin ehiökorttia tilattiin kaiken kaikkiaan 16 000 kappaletta: 8000 kappaletta 15.6.1875 ja 8000 kappaletta 23.6.1875. Jo 12. heinäkuuta 1875 Leimapaperikonttori toimitti ehiöpostikortteja jokanurkkaisella eli postimerkkimallia 1875 muistuttavalla arvomerkinnällä. Kotimaan postikortin postimaksu oli kymmenen penniä aina 30. syyskuuta 1917 saakka.

Suomen ensimmäisestä ehiöpostikortista on kerrottu blogitekstissä 5. elokuuta 2026.

Lähteet:

Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016

Postimerkkiliike Lauri Peltonen Ky: LAPE Suomi postimerkkiluettelo n:o 58 1995–1996, Tammisaari 1995

Harri Sihtola: Ensimmäinen postikorttimme, Suomen Filatelistiliitto, Tutkimuksia 1

Suomen Filatelistiliitto ry: Suomen postimerkkien käsikirja – V osa, Suomen Filatelistiliiton julkaisusarjan julkaisu N:o 2, Helsinki 1970; Oy Länsi-Savon Kirjapaino, Mikkeli 1970

Erik Bruunin rakastetut postimerkit saivat oman verkkonäyttelyn – tutustu mestaripiirtäjän kädenjälkeen

Postimuseo juhlistaa tänä vuonna 100 vuotta täyttänyttä graafikko Erik Bruunia uudella verkkonäyttelyllä, joka esittelee laajasti hänen postimerkkituotantoaan. Verkkonäyttely syntyi jatkoksi museon suositulle Erik Bruunin linnut -näyttelylle, jossa yleisö pääsi tutustumaan taiteilijan alkuperäisiin postimerkkiluonnoksiin.

Erik Bruun (s. 7.4.1926) on yksi Suomen tunnetuimmista graafikoista. Hänen rakastetut julisteensa ja kuvituksensa ovat tuttuja sukupolvien ajalta. Bruun on suunnitellut 1980-luvulta lähtien yli 50 postimerkkiä, joissa näkyvät hänen tarkka piirustustaitonsa, luonnon tuntemuksensa ja omaleimainen ilmaisunsa.

Joutsen-postimerkin hyväksytty luonnos. Erik Bruun. Kuva: Postimuseo.

Postimuseon Erik Bruunin linnut -näyttely oli esillä Tampereella museokeskus Vapriikissa helmikuusta elokuuhun 2026. Suuren suosion saavuttanut näyttely esitteli Bruunin lintuaiheisten postimerkkien luonnoksia. Nyt taiteilijan postimerkkituotantoon voi tutustua myös verkossa ajasta ja paikasta riippumatta.

Luonnokset paljastavat, miten postimerkki syntyy

Postimuseon kokoelmissa on lähes 200 Erik Bruunin postimerkkiluonnosta. Niiden avulla voi seurata taiteilijan työskentelyä ensimmäisistä ideoista viimeisteltyihin postimerkkeihin.

Erityisesti luonto ja linnut ovat olleet Bruunille tärkeitä inspiraation lähteitä. Postimerkeissä esiintyy muun muassa pöllöjä, kurkia, joutsenia ja muita suomalaisesta luonnosta tuttuja lintuja. Yksityiskohtaiset luonnokset tuovat esiin taiteilijan poikkeuksellisen tarkan kynänjäljen.

Suomenlinna – Sveaborg -arkin luonnos. Värikynä paperille ja tussikorostukset erilliselle kalvolle. Erik Bruun. Kuva: Postimuseo.

Uusi verkkonäyttely tarjoaa mahdollisuuden tutustua Bruunin postimerkkitaiteeseen laajemmin. Samalla se tekee Postimuseon ainutlaatuista kokoelma-aineistoa saavutettavaksi myös niille, jotka eivät päässeet näkemään näyttelyä Tampereella. Verkkonäyttely on käännetty myös englanniksi.

Postimerkit ovat pieniä taideteoksia

Postimerkit ovat osa suomalaista visuaalista kulttuuriperintöä. Ne kertovat omasta ajastaan, suomalaisesta luonnosta, kulttuurista ja yhteiskunnasta. Bruunin postimerkeissä yhdistyvät taiteellinen ilmaisu ja taito tiivistää suuri määrä yksityiskohtia pieneen kuvaan.

Tukkakoskelon profiili on Vesilintuja-vihon kannessa. Tussipiirustus paperille. Luonnos. Erik Bruun. Kuva: Postimuseo.

Verkkonäyttelyn lisäksi Postimuseon tutkija Sanna Oikarinen käsittelee blogikirjoituksessaan Bruunin postimerkkitaidetta ja luonnoksia. Kirjoitus avaa näkökulmia taiteilijan työskentelyyn ja hänen postimerkkiensä kiehtoviin yksityiskohtiin.

Lähde ja teksti sekä kuvat:

Postimuseon tiedote 9.10.2026

SEPAC on pienten eurooppalaisten postihallintojen yhteistyöelin

Small European Postal Administration Cooperation (SEPAC) on pienten eurooppalaisten postihallintojen yhteistyöelin, johon kuuluu tällä hetkellä 15 postilaitosta. Mukana SEPAC-yhteisössä ovat Ahvenanmaa, Alderney, Färsaaret, Gibraltar, Grönlanti, Guernsey, Irlanti, Jersey, Liechtenstein, Luxemburg, Malta, Mansaari, Monaco, Sark ja Vatikaani.

Yhteistyö näyttäytyy muun muassa vuosittain järjestettävän konferenssin muodossa sekä postimerkkijulkaisuina, joissa kaikki tai osa postihallinnoista käyttää samaa aihetta ja merkeissä on virallinen SEPAC-logo. Vuonna 2026 17:nnen yhteisen julkaisun teemana oli ikoniset maamerkit.

Yksi yhteistyön muodoista on pienten postilaitosten yhteinen verkkosivusto osoitteessa www.sepacstamps.eu. Sivuilla on ajankohtaista tietoa uusista postimerkeistä ja mahdollisuus uutiskirjeen tilaamiseen. Tällä hetkellä siellä pääsee myös äänestämään suosikkiaan yhdeksästä eri vuoden 2026 SEPAC-postimerkistä.

Lähde:

SEPAC (Small European Postal Administration Cooperation): https://www.sepacstamps.eu -sivusto (24.3.2023 ja 7.10.2026)

Paikalliskirjeen postimaksut kotimaassa 20 grammaan saakka 1.2.1931–31.12.1947

Suomessa saman paikkakunnan sisällä tai lähialueella kuljetetuille kirjeille on ollut oma postimaksunsa, tällöin on kyse paikalliskirjeistä. Koska kuljetusmatka oli yleensä lyhyempi, oli maksu pienempi kuin muille maan sisällä kuljetetuille kirjeille. Ajalla 1.2.1931–31.12.1947 edullisin postimaksu on koskenut korkeintaan 20 grammaa painaneita paikalliskirjeitä.

Korkeintaan 20 grammaa painaneen paikalliskirjeen lähettäminen maksoi 1.12.1931–15.6.1940 1,50 markkaa, 16.6.1940–31.8.1942 kaksi markkaa, 1.9.1942–30.6.1945 2,50 markkaa, 1.7.1945–15.1.1946 neljä markkaa ja 16.1.1946–31.12.1947 kuusi markkaa. Kirjeellä tarkoitetaan tavallisesti suljettua postilähetystä, joka ei kuulu muihin lähetyslajeihin eli ei ole esimerkiksi painotuote.

Kirje Helsingistä 28. elokuuta 1934 Helsinkiin, jonne kirje on saapunut 28. elokuuta 1934. Helsingistä kirje on ohjattu samana päivänä Ruotsiin Djursholmiin. Koska kirje on muuttunut paikalliskirjeestä Pohjoismaihin meneväksi kirjeeksi, on puuttuva postimaksu maksettu 50 pennin postimerkillä (kirje Pohjoismaihin 20 grammaan saakka 1.12.1931–15.6.1940 maksoi kaksi markkaa) eikä kaksinkertaisena, kuten jos kirje olisi jouduttu lunastamaan. Paikalliskirje 20 grammaan saakka 1.12.1931–15.6.1940: 1,50 markkaa.

Kirje Helsingistä 20. huhtikuuta 1942 Helsinkiin. Paikalliskirje 20 grammaan saakka 16.6.1940–31.8.1942: 2,00 markkaa.

Kirje Helsingistä 8. marraskuuta 1944 Helsinkiin. Paikalliskirje 20 grammaan saakka 1.9.1942–30.6.1945: 2,50 markkaa.

Kirje Vaasasta 5. lokakuuta 1945 Vaasaan. Paikalliskirje 20 grammaan saakka 1.7.1945–15.1.1946: 4,00 markkaa.

Kirjattu kirje Helsingistä 31. maaliskuuta 1946 Helsinkiin, jonne kirje on saapunut 31. maaliskuuta 1946. Paikalliskirje 20 grammaan saakka 16.1.1946–31.12.1947: 6,00 markkaa. Kirjaaminen 16.1.1946–31.12.1946: 8,00 markkaa.

Lähteet:

Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016

Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992

Hämeenlinna-postikortteja: Aulangon hotelli vuosilta 1943 ja 1945

Mistä innostus kerätä Hämeenlinna-kortteja? Siitä, että Hämeenlinna on syntymäkaupunkini, jossa olen asunut yli puolet elämästäni. Myös siitä, että Hämeenlinnan kaupunki on nykyinen työnantajani. Kokoelma karttuu vähitellen ja vähitellen sitä esitellään myös Postimerkkeilijä Bloggaa -blogissa.

Kummassakin postikortissa on kuvattuna Aulangon hotelli, jonka historiasta on kerrottu alempana. Hotellia on laajennettu moneen otteeseen: ensimmäisen kerran vuonna 1963, sen jälkeen vuosina 1970, 1973 ja 1990. Viimeisin laajennus on vuodelta 2006, jolloin hotellin läheisyyteen valmistuivat kylpylä ja urheilun monitoimihalli. Aulangon hotellista tuli osa Rantasipi-ketjua vuonna 1978. Tänä päivänä hotelli on osa Scandic-ketjua.

Ylempi postikortti on leimattu Aulangolla 15. kesäkuuta 1944, mutta kortin lähettäjä on kirjoittanut päivämääräksi 14.6.43. Toisessa vuosiluvuista on virhe tai sitten postikortti on lähtenyt Aulangolta matkaan vasta vuotta myöhemmin. Vastaanottajana on ollut diplomi-insinööri Mikko Lassila Oulusta. Kortin kustantaja on Suomen Matkailijayhdistys – Turistföreningen i Finland. Valokuvan on ottanut A. Pietinen foto. A. Pietinen tarkoittaa todennäköisesti Aarne Pietistä (1884–1946), joka tunnettiin varsinkin mainos-, matkailu- ja teollisuuskuvaajana; oman valokuvaamon hän perusti vuonna 1931 Helsinkiin. Postikortti on numeroltaan 851.

Alempi postikortti on leimattu Hämeenlinnassa 23. tammikuuta 1945. Vastaanottajana on ollut rouva Fanny Fröjdlund Helsingistä. Kortin kustantaja on ylemmän postikortin tapaan Suomen Matkailijayhdistys. Postikortti on numeroltaan 73.

Aulangosta löytää lisää tietoa muun muassa osoitteista www.aulanko.fi ja www.aulangontornikahvila.fi. Hämeenlinnan historiaan kannattaa tutustua Muistojen Hämeenlinna -sivustolla osoitteessa https://muistojenhml.fi. Hämeenlinnan kaupungin kotisivut löytyvät osoitteesta www.hameenlinna.fi.

Aulangolla yhdistyvät historia ja nykypäivä

Jos Hämeenlinna tunnetaan Hämeen linnasta, niin se tunnetaan vähintään yhtä hyvin myös Aulangosta. Aulanko on Hämeenlinnan 14. kaupunginosa, josta löytyy tänä päivänä esimerkiksi kylpylähotelli, Katajiston kartano, kiipeilypuisto, golfkenttä, tenniskentät ja näkötorni.

Toki monella niistä on pitkä historia, kuten Aulangon näkötornilla, joka valmistui vuonna 1907. Näkötornin huipulta pääsee ottamaan valokuvia yhdestä Suomen kansallismaisemasta; tornissa vierailee vuosittain noin 100 000 kävijää. Golfkenttä (Aulangon Hugo) on puolestaan otettu käyttöön vuonna 1940 ja se on yksi maamme vanhimmista golfkentistä.

Katajiston kartanon historia ulottuu satojen vuosien taakse, sillä tilan omistajista on tietoa vuodesta 1539 alkaen. Nykyinen päärakennus on rakennettu 1800-luvun alussa. Kun kartanon historiassa edetään vuoteen 1886, päästään henkilöön, jonka merkitys Aulagolle on ollut hyvin keskeinen. Nimittäin vuonna 1886 Katajiston osti Hugo Standertskjöld 80 000 markalla – hän yhdisti kartanon viereiseen vuonna 1883 ostamaansa Karlbergin kartanoon ja alkoi kutsua kokonaisuutta Aulanko-nimellä.

Standertskjöldiä (1844–1931) kutsutaankin Aulangon rakennuttajaksi. Hänen johdollaan muun muassa uudistettiin kartanonpuisto ja rakennettiin puistometsä. Vuonna 1926 oli Standertskjöldin viimeinen kesä Aulangolla; samana vuonna hän myi Karlbergin kartanon sivutiloineen Hämeenlinnan kaupungille.

Aulangon puistometsästä tuli luonnonsuojelualue vuonna 1930. 1960-luvulla alueen omistus siirtyi kaupungilta valtiolle. Vierailijoita luonnonsuojelualueella on vuosittain noin 400 000.

Hotelli on keskeinen osa Aulangon historiaa

Yksi osa Aulangon historiaa on sen hotelli, jonka nykyinen funktionalististyylinen päärakennus valmistui vuonna 1938. Aulangolla ja sen hotellilla on paikkansa myös elokuvahistoriassa, sillä elokuvaohjaaja Alfred Hitchcock majoittui hotellissa vuonna 1968 etsiessään kuvauspaikkoja The Short Night -elokuvahanketta varten. Aulangolla on kuvattu elokuvat Kesäillan valssi, Kipparikvartetti, Pähkähullu Suomi, Iso vaalee sekä Ilosia aikoja, Mielensäpahoittaja.

Alkusysäys hotellin rakentamiseksi Aulangolle tapahtui vuonna 1936, jolloin Suomen Matkailijayhdistys, Oy Alkoholiliike Ab ja Suomen Höyrylaiva Oy perustivat Aulanko Oy:n yhdistyksen ostettua Hämeenlinnan kaupungilta noin 60 hehtaaria maata. Hotellirakennuksen suunnittelivat arkkitehdit Märta Blomstedt ja Matti Lampén. He vastasivat myös hotellin sisustuksen suunnittelusta.

Elokuvahistoriaan liittyy myös vuoden 1939 tragedia, jossa näyttelijä Sirkka Sari oli kiivennyt hotellin katolle ja pudonnut savupiippuun menettäen henkensä. Tuolloin Aulangon hotellilla vietettiin Rikas tyttö -elokuvan kuvausten päätösjuhlaa. Hotelli oli sotasairaalana talvisodan aikaan ja Lapissa toimineiden saksalaisten upseerien lomanviettopaikkana jatkosodan aikaan. Vuonna 1952 hotellissa majoittui urheilijoita, kun maassamme järjestettiin kesäolympialaiset. Aulangon hotellilla itsellään on siis värikäs historia.

Lähteet:

Aulanko Golf: https://aulankogolf.fi -sivusto > Hugo (6.12.2025)

Scandic Hotels: https://www.scandichotels.com/fi -sivusto > Hotellit ja kohteet > Suomi > Hämeenlinna > Scandic Aulanko (30.8.2025)

Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Aarne Pietinen (4.10.2026), Aulanko, Hugo Standertskjöld ja Katajiston kartano (1.5.2025) sekä Hotelli Aulanko (30.8.2025 ja 4.10.2026)

Kokoelmaprojekti Suomen postimaksuista 1875–2001 – kokoelmaa päivitetty syyskuussa 2026

Postimerkkeilijä Bloggaa -blogiin kootaan omalle sivulleen blogin takana olevan Aapo Kortteen kokoelmaa Suomen postimaksuista 1875–2001. Kokoelman kerääminen alkoi loppuvuodesta 2025. Palaute muilta keräilijöiltä on tervetullutta – lähetä tällöin sähköpostia osoitteeseen postimerkkeilija(at)gmail.com. Kokoelmaa on päivitetty viimeksi syyskuussa 2026.

Kirjattu kirje Turusta 28. toukokuuta 1895 Tampereelle, jonne kirje on saapunut 29. toukokuuta 1895. Kirjaaminen kotimaassa 1.7.1881–30.4.1898 maksoi 0,25 markkaa. Kirje kotimaassa 15 grammaan saakka 1.1.1887–3.10.1914 maksoi 0,20 markkaa.

Postimaksu tarkoittaa maksua, jonka yleensä postilähetyksen lähettäjä maksaa, jotta posti kuljettaa lähetyksen perille sen vastaanottajalle. Postimaksu voi olla pelkkä kuljetusmaksu taikka sitten kuljetusmaksu ja yksi tai useampi erillinen lisämaksu, kuten kirjaaminen tai vakuuttaminen. Kuljetusmaksun suuruuteen vaikuttaa tavallisesti postilähetyksen laji (esimerkiksi kirje tai postikortti) sekä lähetyksen paino ja kohdemaa.

Kirje Helsingistä 17. toukokuuta 1913 Saksan Lounais-Afrikkaan. Kirje ulkomaille 15 grammaan saakka 1.5.1891–13.9.1917 maksoi 10 kopeekkaa eli 0,10 ruplaa.

Suomen postimaksujen osalta ajanjakso vuodesta 1875 vuoteen 2001 on erittäin mielenkiintoinen. 1875 on vuosi, jolloin Yleinen postiliitto astui voimaan; tarkalleen ottaen 1. heinäkuuta. Nimi muuttui Maailman postiliitoksi vuonna 1878. Maailman postiliitto eli UPU (ranskaksi Union postale universelle) on merkittävä organisaatio myös Suomen kannalta, koska se säätelee liitossa mukana olevien valtioiden välistä postitoimintaa.

Kirjattu kirje lentopostissa Seinäjoelta 22. marraskuuta 1976 Keniaan Nakuruun, jonne kirje on saapunut 25. marraskuuta 1976. Kirjaaminen ulkomaille 1.1.1976–31.1.1977 maksoi 3,00 markkaa. Kirje lentoteitse Euroopan ulkopuolelle 20 grammaan saakka 1.1.1976–31.12.1977 maksoi 1,50 markkaa.

Muita merkittäviä virstanpylväitä ovat muun muassa maamme itsenäistyminen 6. joulukuuta 1917 sekä rahauudistus 1. tammikuuta 1963, josta alkaen aiempi sata markkaa vastasi yhtä markkaa ja aiempi yksi markka vastasi yhtä penniä. Tällä oli suora vaikutus myös postimaksuihin. Vuonna 1984 tuli kirjeissä käyttöön 1. ja 2. luokka, joista jälkimmäisessä kirjekohtainen postimaksu oli edullisempi, jos lähetti kerralla vähintään 20 kirjettä.

Kirje pikajakelupostissa Alajärveltä 5. elokuuta 1999 Espooseen. Pikakirje muualle kotimaahan kuin lähialueelle tai Ahvenanmaalle 250 grammaan saakka 1.7.1998–31.3.2001 maksoi 30,00 markkaa.

Vuonna 2001 Suomessa julkaistiin viimeistä kertaa markka-arvoisia postimerkkejä, joten kokoelma on loogista päättää siihen vuoteen. Euro tuli käyttöön 1. tammikuuta 2002 – tosin rahauudistuksen jälkeisiä markka-arvoisia postimerkkejä sai käyttää vielä vuoden 2011 loppuun saakka. Vuosien 1875–2001 postimaksujen keräämistä edesauttaa myös se, että kyseisen ajanjakson postitaksoista on paljon tietoa.

Lähteet ja lisää luettavaa aiheesta:

Harri Ala-Honkola, Hannu Kauppi, Juhani Kerppola, Ari Muhonen ja Esko Seitsonen: Suomen postitaksat 1875–2001, Postimuseo, 2016

Forschungsgemeinschaft Nordische Staaten e.V. im Bund Deutscher Philatelisten e.V.: Die Postgebühren Skandinaviens, Saksa 1999

Petteri Hannula, Hannu Rasehorn ja Juha Valtonen: Modernin filatelian postitaksat, osat 1 ja 2, Espoo 2002

Kaarlo Hirvikoski: Postihistoriallinen kokoelma, Suomen Filatelistiliiton julkaisuja, Helsinki 2003

Jaakko Honkavaara: Alkaisinko kerätä postitaksakokoelmaa, Postari 1/1982

Pentti Kopsa: Puolustusvoimain joukot 1941-1945 peitelukuina, 2002, https://sotaveteraanit.fi -sivusto (18.4.2026)

Aapo Korte: Postitaksakokoelma: Kerääminen, kasaaminen, tekeminen; Hämeenlinnan Postimerkkikerhon Nuoriso-osasto ry, Hämeenlinna 1994

Esa Mattila: Suomen postimaksuja 1881–1985, Loimaa 1985

Postihistoriallinen Yhdistys ry: Suomen postihistoria kolmessa vartissa, 2015

Hannu Rasehorn: Suomen postitaksat 1900–1985

Hannu Rasehorn: Suomen postitaksat 1900–1985 korjauksia ja lisäyksiä

Hannu Rasehorn: Uusi postitaksakirja 1891–1991, Lahti 1991

Suomen Filatelistiliitto ry: Filatelian sanasto, Helsinki 1992

Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Maailman postiliitto, Rahauudistus ja Suomen postilaitoksen historia (12.10.2025) sekä Narva ja Venäläinen kalenteri (20.3.2026)