Koiravaljakkorekiä esittelevän postimerkkisarjan kolmas osa ilmestyi 16. helmikuuta. Tällä kertaa aiheena on pohjoisgrönlantilainen reki, joka muistuttaa länsigrönlantilaista rekeä, mutta niissä on kuitenkin eroavaisuuksia. Pohjoisgrönlantilainen reki on kolmesta rekityypistä pienin ja kevyin. Siksi se onkin nopea ja helposti ohjattavissa. Merkit on suunnitellut vuonna 1970 syntynyt Konrad Nuka Godtfredsen. Ennen tätä julkaisua hän on suunnitellut Grönlannin postille 13 postimerkkiä.
Grönlannin kasvit saivat viime vuonna oman postimerkkisarjan, ja sarjan toiset merkit julkaistiin tänä vuonna 16. helmikuuta. Kotiperäisiä kasvilajeja on yli 520 ja muualta tuotuja lajeja on noin 200. Toisessa postimerkissä on tähtikatkero (Lomatogonium rotatum), joka kuuluu katkerokasvien (Gentianaceae) kasviheimoon. Tähtikatkeroa tavataan kaikkialla Grönlannissa – se kasvaa noin 5-15 senttimerin korkuiseksi ja sen lehtien pituus on noin 2-3 senttimetriä.
Toisessa merkissä on jääleinikki (Ranunculus glacialis), joka on noin 10-15 senttimetriä korkea kasvi. Se on arktis-alpiininen laji, joten sitä tavataan muun muassa Grönlannissa, ainakin saaren itärannikolla. Jääleinikki on Suomessa erittäin uhanalainen laji, joten se on maassamme rauhoitettu. Merkit on suunnitellut vuonna 1955 syntynyt Buuti Pedersen.
Myös postimerkkisarja etnografisista valokuvista alkoi viime vuonna ja 16. helmikuuta tänä vuonna oli vuorossa sarjan toinen osa. Sarjan suunnitteluun osallistuu Ina Rosing. Valokuvan veneestä täynnä ihmisiä on ottanut vuonna 1913 Inger Bugge (1872–1954). Toisen kuvan ottaja on tuntematon, mutta se tiedetään, että valokuva on otettu vuonna 1926 Ittoqqorttormiitissa.
Lähteet:
Tusass Greenland Filatelia: Greenland Collector -lehti 1/2026
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Jääleinikki ja Katkerokasvit (8.3.2026)
Kuvituksena olevat postimerkit:
Tusass Greenland Filatelia






Ei kommentteja:
Lähetä kommentti