NHL:ssä pelaavista jääkiekkoseuroista suosikkini on Chicago Blackhawks. Sitä, miten päädyin kannattamaan juuri Chicagoa en muista, mutta siihen on varmasti vaikuttanut sekä jääkiekkoseuran peliasu että joukkueessa pelanneet suomalaiset.
Bobby Hull, Frank Nazar ja Teuvo Teräväinen. Nämä jääkiekkokortit ostin Finland Card Expo -keräilykorttitapahtumasta Tampereelta lokakuussa 2025.
Chicago Blackhwaks on nimensä mukaisesti yhdysvaltalaisen Chicagon kaupungin jääkiekkoylpeys. Seura perustettiin vuonna 1926 ja sen nimi oli 60 vuoden ajan Chicago Black Hawks. Sen kotiareena on United Center, jonka kapasiteetti on melkein 20 000 katsojaa.
Innostuttuani viime vuonna uudestaan jääkiekkokorteista palasin keräämään Chicago Blackhawksia jääkiekkokorteissa – onneksi olin pitänyt tallessa aikoinaan keräämäni Blackhawks-kortit, joten minun ei tarvinnut aloittaa ns. tyhjältä pöydältä.
1990-luku oli jääkiekkokorttien kulta-aikaa
Muistatko vielä, kuinka pojista melkein kaikki ja tytöistäkin osa keräsi 1990-luvulla jääkiekkokortteja? Toki keräilyharrastuksesta innostui myös moni jääkiekkoa seuraava aikuinen. Myynnissä oli useita korttisarjoja NHL-pelaajista ja myyntiin tulivat myös kortit kotimaan SM-liigan pelaajista. Monella paikkakunnalla oli jääkiekkokortteihin erikoistunut liike; esimerkiksi Hämeenlinnassa sellainen toimi hetken aikaa.
Suomessa jääkiekkokorttien julkaiseminen alkoi kuitenkin niinkin varhain kuin vuonna 1965. Ensimmäisten korttien takana oli Hellas-makeistehdas.
Jääkiekkokorttien keräilyharrastus ei ole kuitenkaan täysin loppunut Suomessa, koska kaupoissa myydään ainakin SM-liigan pelaajista tehtyjä kortteja. Esimerkiksi kauden 2023–2024 pelaajista oli myynnissä kaksi sarjaa. Kyseessä olivat Cardsetin SM-liigakortit, joiden lisäksi Upper Deckin NHL-jääkiekkokortit ovat ainakin kuuluneet Lehtipisteen valikoimaan. Kaudesta 2024–2025 alkaen SM-liigan viralliset keräilykortit on tuottanut yritys nimeltään Blueline Finland Oy. NHL-kortteja on edelleen myynnissä ainakin Prismoissa ja XS Leluissa.
Ed Belfour, Dominic Hasek ja Ray LeBlanc. Nämä jääkiekkokortit ostin jo silloin, kun keräsin Chicago Blackhawks -kortteja ensimmäisen kerran.
Vielä on joitakin aktiivisia keräilijöitä, joilla 1990-luvulla aloitettu jääkiekkokorttien kerääminen ei ole hiipunut. Tiettävästi koronan myötä kiinnostus keräilykortteja kohtaan on alkanut kasvaa tällä vuosikymmenellä, joten mielenkiinto jääkiekkokorttejakin kohtaan lienee saamassa uutta nostetta. Itsekin innostuin niistä viime vuonna uudelleen.
Osassa postimerkkihuutokaupoista on säännöllisesti myynnissä vanhoja jääkiekkokortteja. Oma lukunsa oli 21.5.2024 Hellman Huutokauppojen toimesta järjestetty keräilykorttien erikoishuutokauppa; kohteita oli melkein tuhat, joista jääkiekkokortteja oli melkein 570 kohdetta. Huutokauppaluettelo löytyi Keräilyuutiset-lehden numerosta 2/2024.
Samaisessa Keräilyuutiset-lehden numerossa on muutakin asiaa keräilykorteista. Korttikauppias Tuomas Saarinen kertoo messumatkastaan Chicagoon, hän on myös Hellman Huutokauppojen uusi asiantuntija. Suomessakin järjestetään keräilykorttitapahtumia. Lisäksi maastamme löytyy keräilykortteihin erikoistuneita liikkeitä, kuten Euro Elite Cards (www.euroelite.fi) ja Funstuffstore (www.funstuffstore.com).
NHL on maailman kovin jääkiekkoliiga
Chicago Blackhawks pelaa NHL:ssä eli National Hockey Leaguessa. Sitä pidetään maailman kovimpana jääkiekkoliigana, joten Suomessakin monen jääkiekkojuniorin tavoitteena on päästä joskus pelaamaan NHL:ssä – tavoitteen saavuttaa kuitenkin vain aniharva.
NHL sai alkunsa montrealilaisessa hotellissa 22. marraskuuta 1917, kun Montreal Canadiensin, Montreal Wanderersin, Ottawa Senatorsin ja Quebec Bulldogsin johtajat pitivät uuden liigan perustamiskokouksen. NHL:n avauskierros pelattiin 19. joulukuuta 1917. Ensimmäisellä kaudella liigassa pelasi lopulta kolme joukkuetta, koska Montreal Wanderers menetti jäähallinsa tulipalon myötä; Quebec Bulldogsin tilalla pelasi Toronto Arenas, koska Bulldogs jättäytyi pois. Chicago Blackhawksin ensimmäinen kausi NHL:ssä oli 1926–1927.
Patrick Kane, Jonathan Toews ja Phil Esposito. Kane- ja Toews-jääkiekkokortit ostin Finland Card Expo -keräilykorttitapahtumasta Tampereelta lokakuussa 2025. Esposito -jääkiekkokortti on Upper Deckin Chicago Blackhawks Centennial Box Set -laatikosta, jonka ostin Euro Elite Cardsista.
Blackhawks pelaa National Hockey Leaguen Läntisen konferenssin Keskisessä divisioonassa. Läntisen konferenssin toinen divisioona on Tyynenmeren divisioona. Lisäksi on Itäinen konferenssi, joka koostuu Atlantin divisioonasta ja Metropolien divisioonasta.
Chicago Blackhawks on voittanut NHL:n mestaruuden eli Stanley Cupin kuudesti: vuosina 1934, 1938, 1961, 2010, 2013 ja 2015. Konferenssin mestaruuksia on kahdeksan ja divisioonan mestaruuksia on 16.
Blackhawksin ensimmäinen peli marraskuussa 1926
Ensimmäisen pelinsä Chicago Blackhawks pelasi marraskuussa 1926, jolloin se voitti Toronto St. Patricksin maalein 4-1. Seura oli perustettu samana vuonna, kun Frederic McLaughlin oli ostanut Portland Rose Buds -joukkueen ja siirtänyt sen parhaat pelaajat Black Hawksiin. Black Hawks oli 86. jalkaväkidivisioonan lempinimi; McLaughlin palveli divisioonassa ensimmäisessä maailmansodassa.
Chris Chelios, Michel Goulet ja Karl Dykhuis. Nämä jääkiekkokortit ostin jo silloin, kun keräsin Chicago Blackhawks -kortteja ensimmäisen kerran.
Joukkueessa on pelannut sen historian aikana monia huippujääkiekkoilijoita. Kaudella 1960–1961 mukana olivat muun muassa hyökkääjät Bobby Hull ja Stan Mikita. Kaudella 1969–1970 maalivahti Tony Esposito pelasi huikean tulokaskauden. 1990-luvun alusta muistetaan sellaiset nimet kuin Ed Belfour (maalivahti), Chris Chelios (puolustaja) ja Jeremy Roenick (hyökkääjä). 2000-luvulta voi mainita nykyisen joukkueen lisäksi esimerkiksi hyökkääjistä Patrick Kanen ja Jonathan Toewsin.
Myös kaudella 2025–2026 joukkueessa on taitavia pelaajia, seuratuimpana heistä nuori kanadalainen Connor Bedard. Blackhawksin kapteeni on yhdysvaltalainen Nick Foligno, varakapteenit ovat kanadalainen Jason Dickinson ja yhdysvaltalainen Connor Murphy. Suomalaisista joukkueessa pelaa Teuvo Teräväinen.
Teräväinen ei ole kuitenkaan ainoa suomalainen, joka on pelannut Chicago Blackhawksissa. Muut Blackhawksia edustaneet suomalaiset ovat Tuomas Grönman, Sami Helenius, Petri Kontiola, Lasse Kukkonen, Sami Lepistö, Antti Niemi, Ville Nieminen, Christian Ruuttu, Tuomo Ruutu, Tony Salmelainen, Jari Torkki ja Petri Varis.
Jeremy Roenick, Bernie Nicholls ja Steve Smith. Nämä jääkiekkokortit ostin jo silloin, kun keräsin Chicago Blackhawks -kortteja ensimmäisen kerran.
Chicago Blackhawksiin pääsee tutustumaan tarkemmin sen kotisivuilla osoitteessa www.nhl.com/blackhawks/.
Lähteet:
Blueline Finland Oy: https://www.bluelinefinland.fi -sivusto (4.3.2025)
Euro Elite Finland Oy: https://www.euroelite.fi -sivusto (22.7.2025 ja 10.1.2026)
Funstuffstore: https://www.funstuffstore.com -sivusto (15.7.2025 ja 22.7.2025)
Lehtipiste (https://www.lehtipiste.fi): Keräily ja trendit (1.3.2018) sekä Keräilytuotteet (4.5.2024)
John MacKinnon (suomentanut Risto Pakarinen): NHL Hockey – Virallinen faniopas, Karisto Oy Hämeenlinna, 1998
Ulla Sirén: Hellman -huutokaupoille uusi asiantuntija – Keräilijäksi kasvanut, kenties syntynyt; Keräilyuutiset 2/2024
Suomen Filateliapalvelu Oy: Keräilyuutiset 2/2024
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Chicago Blackhawks, Luettelo Chicago Blackhawksin pelaajista ja NHL (10.1.2026)





Ei kommentteja:
Lähetä kommentti