perjantai 3. huhtikuuta 2026

Posti juhlistaa mestarigraafikko Erik Bruunin 100-vuotispäivää omilla postimerkeillä


Posti julkaisee 7.4. postimerkit, joilla juhlistetaan rakastetun graafikko Erik Bruunin 100-vuotispäivää. Erik Bruun on käyttögrafiikan mestari, joka tunnetaan julisteiden ja setelien lisäksi myös tuotteliaana postimerkkien suunnittelijana.

Erik Bruun suunnitteli ensimmäiset postimerkkinsä 1980-luvun puolivälissä samoihin aikoihin, kun hänen työpöydällään oli Suomen markan seteliuudistus. Bruun on ehtinyt suunnitella yli 30 vuoden aikana noin 100 erilaista postimerkkiä.


Postimerkkien mittasuhteet ovat Bruunille tuttuja jo vuosien takaa: ”Hyvän katujulisteen tulee toimia tulitikkuaskin kokoisena. Kun tulitikkuaskia katselee käsivarren mitan päästä, kuvakulma on suunnilleen sama kuin vilkaisisi katujulistetta auton ikkunasta. Idean pitää aueta sekunneissa. Sama kaava pätee postimerkkien suunnitteluun.”

”Postimerkit, julisteet, setelit tai vaikka Jaffa-mainokset ovat mukana ihmisten jokapäiväisessä elämässä. Se on ilahduttanut käyttögrafiikan suunnittelijaa vuodesta toiseen”, Bruun sanoo.

Viisi työtä Erik Bruunin uran varrelta


Postimerkkiarkissa esitellään viisi työtä Erik Bruunin uran varrelta. Merkeissä nähdään Suomen matkailua edistänyt Rapu-juliste vuodelta 1958, Jaffan värikäs ulkomainosjuliste (1959), ikoninen Saimaannorppa-juliste (1974), Forest Finland -sarjaan kuuluva Sieniä elokuussa -juliste (1996) ja omakustanteena tuotettu Männynkäpy-juliste (2005).


”Olen seurannut Erikin töitä pitkään ja hän on ehdottomasti ollut yksi innoittajani graafikon ammattiin päätymisessäni. Hänen lahjakkuutensa ja tarkkuutensa on ihan omaa luokkaansa. Lisäksi Erikin elämänasenne on aina positiivinen, mistä moni voisi ottaa oppia”, postimerkkien graafisesta suunnitellusta vastannut Ilkka Kärkkäinen sanoo.

Luonto ja linnut inspiraation lähteenä


Luonto on ollut Erik Bruunille koko uran ajan suuri inspiraation lähde, ja hän on piirtänyt useita luontoaiheisia töitä 1960-luvulta lähtien. Hänen Saimaannorppa-julisteestaan on tullut suomalaisen luonnonsuojelun symboli.


Postimerkkeihin Bruun on kuvittanut useita kymmeniä lintuaiheita, jotka ovat saaneet innoituksensa lapsuuden Karjalasta.

”Miljoonien lintujen muuttoreitit kulkivat keväisin ja syksyisin Karjalan kannaksen yli. Lisäksi isäni vei meidät usein Äyräpään järvelle, jossa pesi monia harvinaisia lintuja. Lintuja on lumoavaa katsella.”


Erik Bruunin lintuaiheisten postimerkkien luonnoksiin voi tutustua Postimuseossa (Museokeskus Vapriikki, Alaverstaanraitti 5, Tampere). Näyttely on avoinna 16.8. asti.

Idearikas yhteistyökumppani


Postin Design Manager Tommi Kantola on tuottanut Erik Bruunin kanssa lukuisia postimerkkejä.

”Erikillä on ollut luovana persoonana monia omia ideoita postimerkkien suunnitteluun. Hänellä on myös loistava taito keskittyä kuvituksissaan olennaiseen”, Kantola sanoo.


”On ollut suuri kunnia tehdä Erikin kanssa yhteistyötä yli 20 vuoden ajan. Hän on kutsunut usein katsomaan luonnoksia kotiinsa Suomenlinnaan. Erikin työhuone oli täynnä historiaa ja hän esitteli mielellään muitakin tekemiään töitä vuosien varrelta. Nämä käynnit olivat aina kyseisen postimerkkiprojektin kokokohtia ja jääneet pysyvästi mieleen.”


Erik Bruun 100 vuotta on kymmenen merkin arkki, jossa on viisi erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Ensipäivätapahtuma Helsingin pääpostissa 7.4. kello 13-16


Järjestämme ilmestyvien postimerkkien ensipäivätapahtuman 7.4. kello 13-16 Helsingin pääpostissa (Elielinaukio 2 F, 00100 Helsinki).

Tilaisuudessa on myynnissä uusia postimerkkejä, ensipäivänkuoria ja muita postimerkkituotteita sekä mahdollisuus saada lähetyksiin ensipäivänleimoja.

Lähde ja teksti sekä kuvat:
Posti Groupin tiedote 1.4.2026

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti