Kambodža on Kaakkois-Aasiassa sijaitseva valtio, jonka rajanaapureita ovat Laos, Thaimaa ja Vietnam. Maassa asuu yli 15,5 miljoonaa ihmistä ja heistä noin 15 prosenttia asuu kuningaskunnan pääkaupungissa Phnom Penhissä.
Hallinnollisesti kuningaskunta on jaettu 20 maakuntaan ja neljään maakunnantasoiseen kuntaan. Maakunnat koostuvat piirikunnista ja ne puolestaan kunnista. Kunnista isoimpia ovat kaupungit, joista voi mainita pääkaupungin lisäksi Băt Dâmbângin (noin 190 000 asukasta), Sihanoukvillen (noin 153 000 asukasta) ja Siĕm Réabin (noin 135 000 asukasta).
Ylimmässä setelissä SPECIMEN-teksti on rei’itetty ja kahdessa muussa leimattu punaisella värillä. Keskimmäisessä ja alimmassa setelissä SPECIMEN-tekstin kirjasinlaji on eri.
Maan nimi on vaihtunut sen itsenäisyyden aikana usein: 1953–1970 Kambodžan kuningaskunta, 1970–1975 Khmerien tasavalta, 1975–1979 Demokraattinen Kamputsea, 1979–1989 Kamputsean kansantasavalta, 1989–1993 Kambodžan valtio sekä vuodesta 1993 alkaen Kambodžan kuningaskunta.
Maan rahayksikkö on Kambodžan riel (KHR), joka jakaantuu kymmeneen kakiin tai sataan seniin. Näin ollen yksi kak on kymmenen seniä, mutta ne eivät ole enää käytössä. Riel oli rahayksikkönä vuosina 1953–1975 ja sen jälkeen se tuli käyttöön vuonna 1980; vuosien 1975–1980 välillä Kambodžassa ei ollut rahajärjestelmää. Yksi euro vastaa noin 4425 rieliä.
Specimen-setelit ovat mallikappaleita
Myös Kambodžan seteleistä on olemassa specimen-versioita, kuten vuosien 2001–2007 5000 rielin setelistä. Specimen-seteleillä ei voi maksaa, mutta ne ovat kuitenkin oikeita seteleitä. Ne ovat mallikappaleita, jotka helpottavat aitojen setelien tunnistamista – yleensä niitä lähetetään ulkomaisiin pankkeihin. Mallikappaleet erottaa specimen-tekstistä, joka on joko leimattu setelin päälle tai rei’itetty seteliin. Sarjanumero niissä muodostuu pelkistä nollista.
Ylin seteli on painettu vuonna 2002, keskimmäinen seteli vuonna 2001 ja alin seteli vuonna 2004. Alimmassa setelissä myös sen taakse on leimattu punaisella värillä SPECIMEN-teksti.
5000 rielin setelissä on kuvattuna Norodom Sihanouk. Hän oli Kambodžan kuningas vuosina 1941–1955 ja 1993–2004 sekä valtionpäämies ja regentti (hallitsija, hallituksen hoitaja tai sijaishallitsija) vuosina 1960–1970 ja 1991–1993. Lisäksi hän toimi useasti pääministerinä.
Sihanouk syntyi Phnom Penhissä 31. lokakuuta 1922. Hän opiskeli kotimaassaan sekä Vietnamissa ja Ranskassa. Sihanoukista tuli kuningas, kun hänen kuninkaana sitä ennen toiminut isoisänsä Sisowath Monivong kuoli 23. huhtikuuta 1941. Oltuaan toista kertaa kuninkaana Norodom Sihanouk luopui kruunusta 7. lokakuuta 2004 terveydellisistä syistä johtuen. Uudeksi kuninkaaksi nimitettiin hänen poikansa prinssi Norodom Sihamoni. Sihanouk kuoli 15. lokakuuta 2012.
Lähteet:
FOREX filial i Finland: https://www.forex.fi -sivusto > Valuuttamuunnin (28.1.2024)
Numista: https://en.numista.com -sivusto > Banknotes > Cambodia (22.1.2024)
Oulun Numismaattinen Kerho ry: https://oulunnumismaatikot.fi -sivusto > Tietoa rahoista > Numismaatikon tietopankki > FAQ / UKK – Vastauksia usein kysyttyihin kysymyksiin (8.5.2025)
Wikipedia (https://en.wikipedia.org): artikkeli Cambodian riel (28.1.2024)
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Kambodža ja Kambodžan riel (28.1.2024) sekä Norodom Sihanouk ja Regentti (8.5.2025)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti