tiistai 27. toukokuuta 2025

Syksyn postimerkeissä sotiemme veteraaneja, suomalaisia tapoja ja kansallismaisemia – Joulupostimerkit suunnittelee Mauri Kunnas


Posti julkaisee vuoden 2025 toisella puoliskolla kuusi postimerkkijulkaisua, joissa on yhteensä 14 erilaista postimerkkiä. Postimerkit julkaistaan kahdessa erässä 10. syyskuuta ja 5. marraskuuta.


Syyskuun teemat: veteraanit, tavat ja kansallismaisemat




Tänä vuonna on tullut täyteen 80 vuotta Suomen sotien päättymisestä. Samalla nuorin ikäluokka, joka määrättiin Suomen sotiin, tulee 100 vuoden ikään. Sotiemme veteraanien perinnettä vaalii nykyään Tammenlehvän perinneliitto, jonka aloitteesta Posti julkaisee kaksi Klaus Welpin suunnittelemaa postimerkkiä. Sinisävyisten merkkien valokuvissa nähdään sotilas hiihtopartiossa ja hoidettavana sairaalassa. Veteraanit on kymmenen merkin arkki, jossa on kaksi erilaista kotimaan ikimerkkiä.



Suomalaisilla on useita kansallisia tapoja, joista kahta esitellään Miika Saksin suunnittelemissa värikkäissä postimerkeissä. Ensimmäisessä postimerkissä jonotetaan ilmaisia ämpäreitä, mikä saa suomalaiset tunnetusti liikkeelle. Toisessa merkissä odotellaan pysäkillä bussia ja ihmisillä on kansalliseen tapaan reilu etäisyys muihin matkustajiin. Suomalaisia tapoja on kymmenen merkin arkki, jossa on kaksi erilaista kotimaan ikimerkkiä.



Suosittu kansallismaisemia esittelevä rullapostimerkkien sarja on edennyt kolmanteen osaansa. Stiina Hovin suunnittelemissa merkeissä esitellään tällä kertaa maisemia Helsingistä, Hämeenkyröstä, Köyliönjärveltä, Väisälänmäeltä, Pohjois-Karjalasta sekä Olavinlinnasta ja Imatrankoskelta. Kansallismaisemia III ilmestyy sadan merkin rullassa, jossa on seitsemän erilaista kotimaan ikimerkkiä.

Mauri Kunnaksen joulupostimerkit ovat taattua laatua




Tämän vuoden joulupostimerkkien kuvituksista vastaa suosituista lastenkirjoistaan tuttu Mauri Kunnas. Merkkien graafisen suunnittelun tekee hänen tyttärensä Jenna Kunnas. Merkeissä nähdään joulupukki ja touhukkaita joulupipareita, jotka jammailevat uunipellillä ja laulavat joulukuorossa. Joulutervehdyksen ikimerkki julkaistaan 20 merkin arkissa ja kotimaan ikimerkki kymmenen merkin arkissa.


Ulkomaan talvisiin tervehdyksiin sopivan postimerkin on valokuvannut Jukka Risikko. Kuvassa nähdään Kuusamon Kitkajoen varrella sijaitseva Myllykoski, joka höyryää näyttävästi lumen ja huurteen kaunistamassa maisemassa. Ulkomaan ikimerkki Talvinen koski julkaistaan kymmenen merkin arkissa.

Lähde ja teksti sekä kuvat:
Posti Groupin mediatiedote 26.5.2025

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti