maanantai 1. huhtikuuta 2024

Togon Apollo 11 -postimerkkejä vuodelta 1969 käytettiin myös hyvän joulun toivottamiseen


Togossa (Republique Togolaise) ilmestyi vuonna 1969 postimerkkejä, joilla juhlistettiin Apollo 11 -avaruuslentoa. Togo on Länsi-Afrikassa sijaitseva noin 8,5 miljoonan asukkaan valtio. Itsenäinen siitä tuli 27. huhtikuuta 1960. Ajalta ennen sitä tunnetaan Saksan Togon ja Ranskan Togon postimerkkejä, myös päällepainettuina. Lisäksi päällepainettuja merkkejä oli käytössä miehitetyn Togon brittiläisellä vyöhykkeellä.


Avaruuslento on historiallinen, koska se oli ensimmäinen miehitetty lento, joka laskeutui Kuuhun. Lento lähti Kennedyn avaruuskeskuksesta Yhdysvalloista 16.7.1969. Kuuhun laskeuduttiin neljä päivää myöhemmin; vähän sen jälkeen Neil Armstrong ja Edwin ”Buzz” Aldrin suorittivat ensimmäisen kuukävelyn.


Kuun pinnalle astuttiin 21. heinäkuuta noin klo 4.56 Suomen aikaa. Armstrongin lausumat sanat ovat jääneet ihmiskunnan historiaan. Hän sanoi: ”That’s one small step for man, one giant leap for mankind”. Vapaasti suomennettuna Armstrong sanoi: ”Tämä on pieni askel ihmiselle, valtava harppaus ihmiskunnalle”.


Avaruuslennolla oli mukana myös Michael Collins. Maahan laskeuduttiin kahdeksan päivää lähdön jälkeen eli 24. heinäkuuta 1969.


Apollo 11 -avaruuslennon kunniaksi julkaistuilla postimerkeillä toivotettiin myös hyvää joulua, koska ainakin osa niistä varustettiin JOYEUX NOEL -lisäpainamalla. Merkkien maksuarvot ovat yksi, 20, 45, 60 ja sata Länsi-Afrikan CFA-frangia. 60 ja sadan Länsi-Afrikan CFA-frangin postimerkit olivat lentopostimerkkejä, koska niissä lukee POSTE AERIENNE.


Lähteet:
Wikipedia (https://en.wikipedia.org): artikkeli Postage stamps and postal history of Togo (30.3.2024)
Wikipedia (https://fi.wikipedia.org): artikkelit Apollo 11, CFA-frangi ja Togo (30.3.2024)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti